KROATIA

Ikuinen ylisuorittaja

6. kerta EM-kisoissa.

Aiemmat kisat: 1996, 2004, 2008, 2012, 2016

Paras sijoitus: Puolivälierät (1996, 2008)

Päävalmentaja: Zlatko Dalic

Kapteeni: Luka Modric

Balkanin palloiluosaaminen jaksaa hämmästyttää. Neljän miljoonan asukkaan Kroatia on maailman suosituimmassa lajissa paljon kokoaan isompi tekijä ja kolmen vuoden takainen MM-finalisti. Saavutuksesta tekee entistäkin hämmästyttävämmän se, että samaan aikaan maan seurajalkapallolla ei ole paljoakaan tekemistä puhtaan ja reilun pelin kanssa.

MM-hopeajoukkueen runkopelaajista moni on mukana edelleen, joskin keskikentän tähtiin kuulunut Ivan Rakitic on lopettanut maajoukkueuransa. Se ei ole katastrofi, sillä menestysjoukkueen runko on edelleen ikärakenteeltaan hyvä ja valmis tekemään tulosta myös EM-kisoissa.

Hieman tummia pilviä taivaalle tuo se, että viime syksyn Nations League muiden huippumaiden seurassa meni kehnosti ja taipaleeseen mahtui esimerkiksi vierastappio Ruotsille. Lisäksi Slovenia kukisti ruutupaidat maaliskuussa MM-karsintojen avausottelussa.

Materiaali oikeuttaa silti edelleen taistelemaan maailman huippujen kanssa tasapäisesti. Alkulohkovastustajat EM-kisoissa ovat Englanti, Tshekki ja Skotlanti, ja jatkopaikatta jääminen olisi valtava pettymys. Siitäkin huolimatta, että Englannilla on Lontoossa ja Skotlannilla Glasgow’ssa kotikenttäetu kroaatteja vastaan.

avainpelaajat

Mateo Kovacic​

Keskikenttä

Chelsea

Luka Modric​

Keskikenttä

Real Madrid

 

Ante Rebic​

Keskikenttä

AC Milan

Ottelut

Englanti - Kroatia
Kroatia - Tšekki
Kroatia - Skotlanti

uutiset