Gareth Southgate uudisti ensin englantilaista pelaajakehitystä – nyt hän on onnistunut mahdottomassa tehtävässä: arvokisoissa voittavan Englannin luomisessa

Englanti pelaa arvokisojen finaalissa 55 vuoden tauon jälkeen. Kolme leijonaa on ollut kisojen vakuuttavin joukkue, koska Gareth Southgate on uskonut visioonsa. Päävalmentajan merkitys maan jalkapallolle on kuitenkin syvempi kuin menestys A-maajoukkueen peräsimessä.

Jaakko Tiira

 

Jalkapallossa pelataan samaan aikaan kahta peliä, pitkää ja lyhyttä.

Lyhyen tähtäimen peli määrittää joukkueen onnistumisen. Siinä on kyse tuloksista, suorittamisesta hetkissä. Pidemmän tähtäimen peli taas on strategista. Se rakentaa puitteet, joilla on mahdollista menestyä ja pysyä kilpailukykyisenä.

Pelkistetty analogia kuvaa seurajalkapalloa, mutta toimii myös maajoukkuefutiksessa. Aikajänteet ovat kuitenkin erilaisia. Lyhyt peli on raadollista tuloksentekoa, jossa kourallinen arvokisaotteluita määrittää onnistumisen. Pidempi peli taas on huomattavasti seurafutiksen pitkää peliä pitkäkestoisempi. Siinä on kyse pelaajakasvatuksesta, viime kädessä siitä pystyykö maa tuottamaan tarpeeksi hyviä yksilöitä, jotta se voi pärjätä arvoturnauksissa.

Englanti eteni historiansa ensimmäiseen EM-finaaliin, koska se on onnistunut molemmissa.

 

Ruohonjuuritason uudistaminen

Englantia valmentava Gareth Southgate on nyt futismaailman huulilla. Kun Southgate palkattiin nykyiseen pestiinsä syksyllä 2016, riemunkiljahdukset olivat vähissä. Englannin kuuma penkki aukesi Southgatelle Sam Allardycen lahjusskandaalia seuranneiden potkujen myötä. Alle 21-vuotiaiden maajoukkuevalmentajaa pidettiin liian kokemattomana pestiin, jossa oli totuttu näkemään meritoituneita luotseja Sven-Göran Erikssonista Fabio Capelloon ja Roy Hogdsoniin.

Southgaten merkitys englantilaiselle jalkapallolle on kuitenkin syvempi kuin viimeaikojen uroteot A-maajoukkueen peräsimessä.

Southgate aloitti valmentajauransa suoraan syvästä päästä. Entinen maajoukkuetoppari lopetti pelaajauransa Middlesbrough’ssa vuonna 2006 ja siirtyi suoraan Valioliigassa tuolloin pelanneen Boron manageriksi. Pesti kesti kolme vuotta ja päätyi seuran putoamiseen pääsarjasta.

Nykyisen työnantajansa Englannin jalkapalloliiton leipiin Southgate siirtyi vuonna 2011. FA palkkasi Crystal Palacen kasvatin pelaajakehityksen johtoon. Entisen huipputopparin tehtävä oli kehittää ja toimeenpanna toimintamalleja, jotka tuottaisivat parempia pelaajia maajoukkueisiin.

Lähes ensitöikseen Southgate muutti ruohonjuuritason pelaamista. Hänen mielestään englantilaiset siirtyivät ison kentän 11v11-peliin liian aikaisin, jo 11-vuotiaina. Southgate ehdotti, ettei täysmittaiselle kentälle siirryttäisi ennen 13 ikävuotta. Tuossa vaiheessa ainoastaan Belgiassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa vaihdettiin isolle kentälle 11-vuotiaana.

Southgate argumentoi, että isolla kentällä lapset saavat liian vähän kosketuksia palloon. Hän näki, että Englannissa pelaajakehitysmetodeilla olisi ylenkatsottu Lionel Messin, Andres Iniestan ja Xavin kaltaisia pienikokoisia, mutta teknisesti erinomaisia lupauksia.

– Jos siirrymme isolle kentälle liian aikaisin, pelistä tulee enemmän fysiikkavetoista, kentän ollessa liian iso lapsille. Se hyödyttää fyysisesti vahvempia pelaajia, mutta aitona vaarana on, että menetämme teknisesti lahjakkaammat pienemmät pelaajat. Moni pelaaja putoaa välistä, Southgate pohti kesällä 2011.

Huippupelaajien kehittämisen ohella Southgate puhui paljon lapsista. Siitä, että lapsille täytyy antaa parempi mahdollisuus rakastua jalkapalloon. Hän näki, että Englannissa piti kehittää ruohonjuuritason olosuhteita, jotta lapsille riittäisi kenttiä, joilla pelata ja harjoitella.

 
Työn hedelmät

Tärkein pelaajakehitystyö tehdään aina seuroissa. Southgaten ansioksi voi kuitenkin lukea sen, että hän rummutti asenteiden muuttamista. Southgate korosti, että englantilaisten täytyy seurata myös pelaajakehityksessä, mitä muualla Euroopassa tapahtuu. Southgate ymmärsi, ettei englantilaisia huippupelaajia synny pelkästään sen takia, että kuningaspeli on keksitty Englannissa.

Pelaajakehityksen uudistaminen on näkynyt sittemmin. Vuosi 2017 oli todellinen supervuosi englantilaisille juniorimaajoukkueille. Alle 17-vuotiaat ja alle 20-vuotiaat juhlivat ikäluokkiensa maailmanmestaruuksia. U20-maajoukkue voitti arvostetun Toulonin turnauksen, U19 nappasi EM-kultaa.

Nykyinen maajoukkue, joka on markkina-arvoilla mitattuna meneillään olevien EM-kisojen selvästi arvokkain (€1,26mrd), on jatkumoa menestykselle juniorimaajoukkueissa. Phil Foden valittiin U17-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi, Dominic Calvert-Lewin teki U20-finaalin voittomaalin. Mason Mount oli isossa roolissa U19-kisoissa, Reece James valittiin Toulonin turnauksen tähdistöön.

Englannilla on nyt laadukas joukkue, koska se onnistui pitkässä pelissä. Toki ryhmässä on myös myöhäiskehittyjiä. Leedsin Kalvin Phillipsin tililtä ei löydy yhtään nuorisomaaottelua. Huippukisat pelannut Harry Maguire pelasi aikanaan vain yhden U21-maaottelun.

Kisojen toiseksi nuorimman ryhmän ikärakennetta katsoessa ainoa johtopäätös on se, että Kolmen leijonan pitäisi materiaalinsa puolesta lukeutua vielä vuosia arvoturnausten suurimpiin voittajakandidaatteihin.

 

Southgate on pitänyt päänsä

Englanti ei kuitenkaan ole finaalissa pelkästään siksi, että sillä on huippulaadukas ryhmä. Pelaajamateriaali on antanut avaimet menestymiseen, mutta se ei ole koskaan tae menestyksestä. Etenkin englantilaiset tietävät sen varsin hyvin.

Yksinkertaistaen, Englanti on voiton päässä Euroopan mestaruudesta, koska Southgate on pitänyt päänsä. 

Yli 10 vuotta FA:n leivissä työskennellyt Southgate tutki maajoukkuefutista antaumuksella jo ennen Venäjän vuoden 2018 MM-kisoja. Hän tuli siihen tulokseen, että arvoturnauksissa menestymisen kulmakivi on puolustuspelaaminen. 

Viime vuodet Southgatea onkin kritisoitu varovaisista taktiikoistaan. Hyökkääysmateriaali on niin hurja, että Englannilta on vaadittu progressiivisempaa otetta. Kritiikki yltyi EM-turnauksen lohkovaiheessa, kun hidas ja usein mielikuvituksettomalta näyttänyt hyökkääminen tuotti vain kaksi maalia.

Kritiikin lomassa osalta unohtui, että Englanti piti kolmessa lohkopelissä maalinsa puhtaana. Vieläpä ilman suurempia ongelmia. Kun kyse on kuitenkin Englannista, realiteetit unohtuvat helposti. Menestystä janoavien ja armotta omiaan teilaavien englantilaisten mielestä Southgaten olisi pitänyt saada lukuisat hyökkäyspään huippuyksilöt yhtä aikaa kentälle, peluuttaa hyökkäävää jalkapalloa ja tehdä tulosta.

Southgate on kuitenkin luottanut omaan lähestymistapaansa. Englanti ei ole ollut kisojen säkenöivin saatikka viihdyttävin joukkue, mutta se on ollut vakuuttavin.

Jordan Pickfordin maali pysyi koskemattomana ensimmäiset viisi ottelua, ennen kuin Tanskan Mikkel Damsgaard rikkoi kuparisen välierissä upealla vapaapotkumaalillaan. Sekään ei ollut erityisen hyvä maalipaikka.

Välieräottelu olikin osuvasti nyky-Englantia kuvaava. Tanskan siirryttyä johtoon, osa varmasti ehti jo ajatella, jäätyykö Englanti taas kovassa paikassa. Vastaus tuli kahdeksan minuuttia myöhemmin, kun Harry Kane löysi linjan selustaan juosseen Bukayo Sakan, joka ei hätäillyt, vaan toimitti lopulta Simon Kjærin jalasta Tanskan maaliin kimmonneen pallon hallitusti maalille. Hetkeä aiemmin Raheem Sterling ehti hukata huippupaikan.

Vaikka tapa, jolla ottelu ratkesi, herätti parranpärinää – pilkkutuomio oli sievästi sanoen todella kyseenalainen – lahjomaton tilastofakta oli kuitenkin se, että Englanti oli Wembleyn keskiviikkoillassa selkeästi parempi joukkue. Ilman rangaistuspotkuakin se loi maaliodottamaa yli kahden osuman verran. Tanska taas jäi lukemaan 0,24.

Kuvaavaa oli myös tapa, jolla englantilaiset pelasivat johtomaalin jälkeen. Tanskalaisten prässi avasi kentälle tilaa ja lukuisia aihioita, joista Englanti olisi voinut rakentaa vaarallisia maalipaikkoja. Southgaten suojatit kuitenkin tyytyivät pitämään pelivälinettä ja juoksuttivat asemasodan väsyttäneitä juutteja. Englantilaiset tiesivät, että puolustuspeli toimii, joten ajan tappaminen pallolla oli fiksumpaa kuin pienienkin riskien ottaminen lisämaaleja hakemalla.

 

XG-jalkapalloa

Juuri xG-lukemat kertovat Englannin vahvuudesta. Maaliodottamilla mitattuna se on ollut jokaisessa ottelussa vastustajaansa parempi. Englannin päästettyjen maalien odottama on ollut keskimäärin 0,60 ottelua kohden. Se on lukema, joka antaa loistavat mahdollisuudet voittoon.

Puolustuspelin priorisoiminen on ollut fiksua siksikin, että Englannin hyökkäyslaatu riittää yleensä tarvittavien maalien tekemiseen. Puolustusvoittoisuutta kuvaavampi sana Englannin pelaamiselle on kuitenkin kontrolli. Southgaten miehistö on pelannut kontrolloidusti niin pallon kanssa kuin ilman. Pallotonta Englantia on ollut vaikea murtaa, pallon kanssa pelaavan Englannin paketti on pysynyt kasassa. Pelaajilla on ollut syöttösuuntia ja valmiutta puolustaa menetysten jälkeen. 

Virtaus ei ole vienyt englantilaisia, vaan Englanti on pitänyt virtauksen kurissa – sekä pallolla että ilman.

Peruselementtien lisäksi Southgate on onnistunut täsmävalmennuksessa. Neljännesvälierissä Englanti onnistui sekoittamaan Saksan pallonhallinnan onnistuneilla täsmäprässeillä ja neutralisoimaan Saksan vaaralliset wingbackit yhdellä lisäpuolustajalla. Tanskaa vastaan loistavat kisat pelannut Joakim Mæhle pysyi koko ottelun pimennossa vasemmalla laidalla.

Englannin pelaamisessa maltti on ollut valttia. Pallon kanssa Englanti on ollut kärsivällinen. Se ei ole yrittänyt tyhmänrohkeita ratkaisuja ja pitänyt sitä kautta vastustajan vastaiskusaumat minimissä. Englannilla on ollut malttia hieroa ja etsiä murtautumissaumoja.

Malttia kuvastaa Englannin laukaukset. Rankkarialueen ulkopuolelta maalintekoa on yritetty ainoastaan 14 kertaa. Tulevan finaalivastustajan Italian vastaava lukema on 39.

Englanti onkin ollut tehokas maalipaikoissaan. Tanskaa vastaan se tuhlaili, mutta neljä maalia Ukrainan verkkoon syntyi reilun 2,5 maalin odottamalla. Saksan verkko heilui kahdesti 1,38 maalin odottamalla. 

Englanti on siis ollut arvokisajoukkue sanan varsinaisessa merkityksessä. Se on hyydyttänyt vastustajansa erinomaisesti organisoidulla puolustuspelillään ja tarttunut hetkiinsä tehokkaasti hyökkäyspäässä.

Kolme leijonaa on vihdoin onnistunut lyhyessä pelissä. Se pelaa arvokisojen loppuottelussa ensimmäistä kertaa 55 vuoteen. Ei sen takia, että Englannilla on hyviä pelaajia, niitä on ollut ennenkin, vaan koska Gareth Southgate on tehnyt hyvistä pelaajista hyvän arvokisajoukkueen.