EM-kisat 1996: Kun jalkapallo tuli kotiin

“Football’s coming home”, laulettiin EM-kisojen 1996 tunnuskappaleessa. Hetken ajan kotiyleisöllä oli syytä unelmoida, että laulun sanoma pitäisi sittenkin paikkansa.

Ryan Baldi

Englannin jalkapallomaajoukkueen lähivuosikymmenten kivuliain hetki on myös sen lähihistorian suurin jossittelun hetki. Mitä jos Paul Gascoignen Adidas Predator Touch -nappulakenkien nappulat olisivat olleet hieman pidemmät Wembleyllä 30. kesäkuuta 1996? Mitä jos Alan Shearerin keskityspallo jatkoajalla olisi tullut pari senttiä lähemmäs pallon perään syöksynyttä Gascoignea? Ehkä välieräottelu Saksaa vastaan olisi päättynyt toisin. Ne pari senttiä olisivat voineet tehdä Englannin kesästä täydellisen.

Kesän 1996 EM-kisat kokeneille kisamuistot ovat seepiansävyisiä ja brittipopin tahdittamia, lämpimiä kesäpäiviä. Aurinko paistoi, Zinedine ZidanenKarel Poborskyn ja Stefan Kuntzin kaltaiset uudet tähdet nousivat jalkapallotaivaalle ja kisoissa nähtiin klassikkokohtaamisia. Esimerkiksi Englanti kohtasi vanhoista vihollisistaan sekä Skotlannin että Saksan.

Tosin aika on jossain määrin kullannut muistoja. Euroopan mestaruudesta on pelattu 60 vuotta, ja vuoden 1996 kisojen maalikeskiarvo 2,06 on kisahistorian kolmanneksi matalin. Vain vuosina 1980 (1,93) ja 1968 (1,40) on tehty vähemmän maaleja. Seitsemästä pudotuspeliottelusta neljä venyi rangaistuspotkukilpailuun ja lisäksi Saksan ja Tshekin välinen finaali ratkesi Olivier Bierhoffin kultaisella maalilla. Kisoissa ei siis ollut yhtään suurjoukkuetta, jollaisista arvokisat usein muistetaan.

Englantikin pääsi välieriin voittamalla viidestä ottelustaan vain kaksi. Loput kolme päättyivät tasan, jos rankkarivoitto Espanjasta ja -tappio Saksalle lasketaan tasapeleiksi. Välieräpaikka oli silti Englannin jaetusti paras arvokisasuoritus vuoden 1966 maailmanmestaruuden jälkeen.

Isäntämaan avausottelu Sveitsiä vastaan oli yksinkertaisesti tylsä. Puolivälieräottelusta Espanjaa vastaan ei jäänyt muuta muisteltavaa kuin Stuart Pearcen onnistunut rangaistuspotku, jolla Pearce sai hyvityksen vuoden 1990 MM-kisojen epäonnistuneelle pilkulleen välierässä Länsi-Saksaa vastaan.

Myös EM-kotikisoissa välierä Saksaa vastaan aiheutti suuren pettymyksen. Ne kaksi voittoa, jotka Terry Venablesin joukkue pystyi kisoissa ottamaan, lukeutuvat kuitenkin Kolmen leijonan historian hienoimpiin.

Lohkovaiheen toisessa ottelussa tullut 2–0-voitto Skotlannista on jäänyt elävästi vanhalla Wembleyllä olleiden kannattajien ja miljoonien tv-katsojien mieliin. Kamppailusta teki ikimuistoisen kaksi käänteentekevää hetkeä vain parin minuutin välein.

Ennen kisoja 12 ottelua maaleitta pelannut Alan Shearer vei isännät johtoon 56. minuutilla. Toisen jakson puolivälissä hermot olivat kuitenkin lujilla, kun Gary McAllister sai mahdollisuuden tasoittaa ottelu rangaistuspotkusta. David Seaman, joka edeltävänä vuonna oli saanut rankkarispesialistin maineen uroteoillaan Cup-voittajien cupissa Arsenalin paidassa, onnistui ohjaamaan McAllisterin laukauksen maalin yli. Uusinnat osoittivat, että pallo pyörähti kummallisesti aavistuksen juuri ennen McAllisterin laukausta. Illusionisti Uri Geller, joka tunnetaan lusikoiden taivuttelusta ilman fyysistä kosketusta, väitti olleensa pallon liikahduksen takana.

Vain hetkeä myöhemmin Seaman lähetti pitkän vapaapotkun hyökkäykseen. Pallo päätyi Gascoignelle Skotlannin rangaistusalueen rajalle. “Gazza” nosti pallon ovelasti Colin Hendryn yli ja ampui sen puolivolleylla maaliin Rangers-seurakaverinsa Andy Goramin taakse.

Loukkaantumisten ja henkilökohtaisten ongelmien takia Gascoignen ura ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan loistavan MM-kisakesän 1990 jälkeen. Tässä tilanteessa hän antoi kuitenkin elävän muistutuksen lahjoistaan. Maalia pidetään yhtenä Englannin maajoukkuehistorian upeimmista.

Seuraavassa ottelussa oli yksi Englannin maajoukkuehistorian upeimmista peliesityksistä. Erinomainen Hollanti oli suuri suosikki, mutta Venablesin miehistö pelasi loistavasti. Shearer ja kärkipari Teddy Sheringham tekivät kaksi maalia mieheen henkeäsalpaavassa 4–1-voitossa. Patrick Kluivertin 1–4-kavennus toi kisaisäntien voittoon hetkeksi katkeran sivumaun, mutta sekin haihtui, kun selvisi, että Kluivertin osuma tiesi Hollannille jatkopaikkaa Skotlannin kustannuksella.

Saksaa vastaan pelattuun välierään mennessä harjoitus oli lähes tehnyt Englannista mestarin. Shearerin ja Kuntzin osumat veivät ottelun jatkoajalle, eikä Gascoignen viime sekuntien syöksy aivan riittänyt ratkaisemaan kamppailua Englannille.

MM-kisoissa 1990 rankkaritappio samaa vastustajaa vastaan oli särkenyt englantilaisten sydämet. Nyt itseluottamus oli kuitenkin koholla, olihan Espanja juuri kaatunut nimenomaan rangaistuspotkukilpailussa. Tällä kertaa Englanti ei varsinaisesti sulanut, vaan viidestä ensimmäisestä rankkarista jokainen painui maaliin. Saksa vain kykeni joka kerta vastaamaan samalla mitalla. Kun viiden laukojan jälkeen siirryttiin äkkikuolemakierroksille, Andreas Köpke torjui Gareth Southgaten yrityksen. Seuraavalla laukauksella Andreas Möller ampui Saksan finaaliin.

Vaikka tarina ei saanut satumaista loppua eikä pelin tasokaan ollut jälkikäteen arvioituna kummoinen, EM-kisat 1996 olivat aika, jolloin Englanti sai paistatella parrasvaloissa. Kotijoukkueen suoritukseen pystyi seuraavaksi vastaamaan vasta kesän 2018 MM-kisajoukkue.

Kun Englanti valmistautuu 25 vuoden takaisen epäonnistuja Southgaten johdolla tämän kesän EM-kisoihin, kotikisojen tunnuskappaleeksi tehty Three Lions kestää edelleen kulutusta. 25 vuoden lisätuska on vain lisännyt kappaleen melankolisuutta. Toiveet ovat taas korkealla.