TOP 10: Tässä ovat EM-kisojen parhaat 2000-luvulla syntyneet pelaajat

Nuorten pelaajien taso on jopa poikkeuksellisen kova tulevissa EM-kisoissa.

Jaakko Tiira

 

Unibet listasi pian starttaavien EM-kisojen kymmenen kirkkainta nuorta tähteä. Vanhimmat listalle valitut pelaajat ovat syntyneet vuonna 2000 eli he ovat joko täyttäneet tai täyttävät tänä vuonna 21 vuotta. Etenkin Englannissa piisaa nuorta tähtiloistoa.

 

10. Ilya Zabarnyi, Ukraina, Kiovan Dynamo (2002)

Kiovan Dynamon topparilupaus on Huuhkaja-faneillekin tuttu. 18-vuotias Zabarnyi luuti täydet minuutit maaliskuun Ukraina–Suomi MM-karsintapelissä. Zabarnyi teki tällä kaudella läpimurtonsa perinteikkään suurseuran riveissä ja pääsi juhlimaan Ukrainan mestaruutta. Nuorukainen pelasi myös Dynamon kaikki kuusi Mestarien liigan ottelua alusta loppuun. Voimakasrakenteinen puolustaja on niittänyt mainetta hyvänä katkojana. Myös pitkät avaavat syötöt kuuluvat Ukrainan suurimman talentin vahvuuksiin. Keltapaitojen avauskokoonpanossa Zabarnyia ei lähtökohtaisesti nähdä, mutta nuorukaista kannattaa pitää silmällä siirtomarkkinoiden osalta. Huhujen mukaan kauppa Chelseaan on lähellä.

 

9. Dejan Kulusevski, Ruotsi, Juventus (2000)

16-vuotiaana Italiaan siirtyneen tukholmalaisen debyyttikausi Vanhan rouvan paidassa ei ollut jättimenestys. 35 miljoonaa Juvelle maksanut ruotsalaislaituri nähtiin kuitenkin 47 ottelussa ja tehojakin syntyi kelvolliset seitsemän maalia ja yhtä monta syöttöä. Oikealta sisään leikkaava räjähtävä ohittaja on Ruotsin suurimpia tähtiä, mutta avaa lähtökohtaisesti penkiltä. Jan Andersson luottaa kollektiivin voimaan, mutta siinä vaiheessa, kun Ruotsi kaipaa yksilötason briljanssia, katseet kääntyvät 21-vuotiaaseen taituriin.

 

8. Jamal Musiala, Saksa, Bayern München (2003)

Bundesliiga-debyytti Bayernissa 17-vuotiaana, maajoukkuedebyytti Saksan paidassa nippanappa 18-vuotiaana. Saksassa syntynyttä, mutta osan lapsuudestaan Lontoossa ja Chelsean akatemiassa viettänyttä talenttia houkuteltiin myös Englannin riveihin. Monipuolinen huippulupaus pelasi 37 ottelua saksalaisjätin riveissä, mikä kuvastaa nuorukaisen tasoa. Maaleja syntyi seitsemän kipaletta. Kymppipaikalla ja vasemmalla laidalla viihtyvä Musiala hurmaa teknisillä taidoillaan ja ohituskyvyllään. Hän on sitä kautta erinomainen vaihtoehto penkiltä.

 

7. Ferran Torres, Espanja, Manchester City (2000)

Manchester City poimi huippulupaavan espanjalaisen viime kesänä sekasortoon ajautuneen Valencian alelaarista. Etihadilla vastuuta tuli 36 pelissä. Maaleja Torres paukutti 13. Otteet vakuuttivat, sillä Pep Guardiolalla on yleensä tapana ajaa uusia pelaajia ensimmäisellä kaudella sisään vaativaan pelitapaan. Dynaaminen kuljettaja on parhaimmillaan hyökkäyskolmanneksella pallo jalassa, mutta jaksaa myös prässätä, jahdata ja tehdä aloitteita. Ennakkokaavailuissa Torres avaa La Rojan oikeana laitahyökkääjänä.

 

6. Jude Bellingham, Englanti, Borussia Dortmund (2003)

16-vuotiaana kasvattajaseurassaan Birminghamissa Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla debytoinut Bellingham oli suurseurojen ostolistalla ennen viime kesäistä 23 miljoonan euron siirtoaan Dortmundiin. Kesäkuussa 18 vuotta täyttävästä englantilaisesta on kasvamassa liki täydellinen 8-paikan pelaaja. Bellingham kontrolloi pelin rytmiä, edistää peliä syöttämällä ja kuljettamalla, ja uurastaa tunnollisesti myös pallottomana. Kypsästi pelaava nuorukainen sopeutui välittömästi saksalaiseen futikseen ja urakoi Dortmundin keskikentällä yhteensä 46 ottelussa. Kivikovassa Englannin ryhmässä superlupaus avannee penkillä. Saattaa saada avauskokoonpanon sauman, jos muut konehuoneen pelaajat eivät ehdi täyteen kuntoon.

 

5. Ryan Gravenbrech, Hollanti, Ajax (2003)

Paul Pogbaa muistuttava 190-senttinen keskikenttätaituri on Hollannin seuraava suurpelaaja. Sen voi sanoa jo tässä vaiheessa vuoden nuoreksi pelaajaksi Hollannissa valitusta Gravenberchistä. 87-prosentin varmuudella palloa liikuttava nuorukainen nousi Ajaxin vakioavaajaksi tällä kaudella. Toukokuussa 18 vuotta täyttäneellä pelaajalla ei ole juuri heikkouksia. Hän on vahva kamppailija, erinomainen pallonjakaja ja täsmällinen ennakoija. Kookas kroppa kääntyy terävästi. Huhumyllyjen mukaan ainakin Barcelona, Chelsea ja Liverpool piirittävät Gravenberchiä. Avannee kisat penkiltä.

 

4. Pedri, Espanja, FC Barcelona (2002)

Andrés Iniestan manttelinperijä ilmentää lamasialaista jalkapallokasvatusta parhaimmillaan, vaikka Pedri on saanutkin oppinsa Las Palmasissa. Samettinen pallokosketus, fantastinen syöttötaito ja terävä peliäly yhdistyvät Barcelonan pienikokoisessa keskikenttämaestrossa. Pedri ei kuitenkaan ole pelkästään huippulupaus, vaan jo 18-vuotiaana huippupelaaja. Hän urakoi seitsemänneksi eniten minuutteja Blaugranassa tällä kaudella. Pallo liikahti omille lähes 88-prosenttisella varmuudella, maalipaikkoja Pedri järjesteli sarjapeleissä 39 kappaletta. Myös itse Lionel Messin kerrotaan nauttivan pelaamisesta kanarialaisen kanssa. Avauksen paikka tiukassa Espanjan kivikovalla keskikentällä.

 

3. Bukayo Saka, Englanti, Arsenal (2001)

19-vuotias oli Arsenalin heittämällä paras pelaaja ja harvoja valopilkkuja sekasortoisella kaudella. Tykkimiesten oma kasvatti summasi päättyneellä kaudella 46 otteluun 7+10. Saka pystyy etenemään kuljettamalla tai pienillä kombinaatiolla. Nuorukainen lukee peliä oivaltavasti, eikä pelkää ahtaita välejä. Maalipaikkoja hän järjesteli eniten Arsenalista. Saka on nuoreksi pelaajaksi myös uskomattoman monipuolinen. Hän on pelannut oikeana laitahyökkääjänä ja vasempana pakkina. Englannin paidassa hänet on nähty vasempana wingbackina. 

 

2. Jadon Sancho, Englanti, Borussia Dortmund (2000)

21-vuotias kikkavirtuoosi on Euroopan parhaita ohittajia. Sanchon kyky kontrolloida palloa ja kehoaan kovassa vauhdissa on poikkeuksellinen. Nämä ominaisuudet tekevät englantilaislaiturista myös erittäin viihdyttävän seurattavan. Tehojakin on tullut. Kolmen Dortmundissa vietetyn kauden aikana lontoolainen on pelannut 137 ottelua, iskenyt niihin 50 maalia ja alustanut 64 osumaa. Sancho valittiin Bundesliigan kauden tähdistöjoukkueeseen sekä kaudella 2018-19 että 2019-20. Huippuotteiden myötä Sancho on luonnollisesti ollut myös siirtohuhujen kohteena. Etenkin Manchester United on jahdannut nuorukaista, jonka hintalappu huitelee päälle 100 miljoonassa eurossa.

 

1. Phil Foden, Englanti, Manchester City (2000)

Foden ja Sancho tamppasivat samaa urapolkua Manchester Cityn akatemiassa ja Englannin nuorisomaajoukkueissa. Alle 17-vuotiaiden MM-kulta tuli vuonna 2017. Sancho lähti kuitenkin peliajan perässä Dortmundiin, Foden jäi kehittymään Cityyn. Kärsivällisyys palkittiin tällä kaudella. 21-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja nousi Cityn avainpelaajien joukkoon, pelasi kaikkiaan 50 ottelua ja iski tehot 16+10. Pieninkokoinen väkkärä on huiman dynaaminen pelaaja. Kepeässä liikkeessä ja peliasennossa on paljon samaa kuin Lionel Messissä tai David Silvassa. Foden on pienten tilojen mestari, taitava syöttäjä ja väsymätön prässääjä. Stockportista Manchesterin kupeesta kotoisin oleva nuorukainen on lähes varma avaaja. Pelipaikka on joko jompikumpi laituri tai kymppipaikka.